PVA vFIN KVA BH Hk3 SchH2 Vk2 RH-F A
Gendarme's Raspberry Beach


Virallinen nimi Gendarme's Raspberry Beach Sukupuoli narttu
Kutsumanimi Beach Säkäkorkeus 57cm
Rotusaksanpaimenkoira Lonkat//silmät// kyynärnivelet A/A // terveet // 0/0
Väri musta & ruskea Rekisterinumero VTR-
Syntymäaika 03.04.2009 Ex-omistaja Peetu, Lumihiutale
Ikä 1v 3kk Omistaja Kuunsirppi
Tittelit vPVA vFIN KVA BH Hk3 SchH2 Vk2 RH-F A Kasvattaja Kuunsirppi, Gendarme's


Beachin tie kenneliin oli alussa hieman kivikkoinen. Sen ensimmäinen koti oli Lumihiutaleen kennelisssä, jossa sen kanssa harrastettiin alkuaikoina kaikenlaista, ja kisamenestystäkin kertyi jonkin verran. Vähitellen Beach kuitenkin unohtui nurkkaan omiin oloihinsa, ja päätin lopulta hakea sen takaisin Gendarme'siin, kun omistajasta ei kuulunut pitkään aikaan enää yhtään mitään.

Beach oli alkuaikoina aikamoinen rasavilli, ja se oli selvästi jo jonkin aikaa keksinyt aivan omia tapoja purkaa energiaansa. Ensimmäisten kuukausien aikana muun muassa kaikki jalkalistat saivat kyytiä, ja Beachilla oli tapana nakerrella muutakin eteen sattuvaa. Sillä oli myös ihmeellinen tapa nuoleskella tassujaan stressaantuessaan ja turhaantuessaan. Tassuista ei löytynyt mitään fyysistä vikaa eläinlääkärin luona, joten ilmeisesti se oli vähitellen kehittänyt tavan itselleen tylsyyttään ja mahdollisesti joistakin muista syistä. Beach oli ihan hyväkuntoinen, ehkä hieman hoikassa kunnossa tullessaan Gendarme'siin eikä sillä ilmennyt mitään pelkotiloja ajan kuluessa.

Vähitellen Beachin ikävät tavat saatiin kitkettyä. Ihan jo riittävällä määrällä aktiviteetteja ja liikuntaa vähensivät kummasti pikku tuholaisen taipumusta nakerrella kaikenlaista. Beach viihtyy hyvin laumassa, se on oikea laumasielu. Leikkiminen on sen suosikkipuuhaa ja hyvä tapa päästellä höyryjä ulos.

Treeneissä Beach on täysillä mukana, se on ketterä ja pitää selvästi hyppimisestä. Beachille ovat mieleen myös tehtävät, joissa siltä vaaditaan aivotyöskentelyä ja keskittymiskykyä. Beach häiriintyy jonkin verran voimmakkaista häiriötekijöistä, mutta yleensä sen keskittymiskyky palaa nopeasti jolloin se keskittyy taas täysillä tehtäväänsä. Beachilla on jonkin verran taipumusta haukkua esimerkiksi tuntemattomille pihaantulijoille, ja sillä oli paljon taipumuksia hakuun. Myös suojelu on ollut Beachille mieleen.


i. vPVA RH-E RH-FL B RH-F B vFIN KVA BH Vk3 Sp tokorotumestari -08 Gendarme's Davide ii. vPVA vAVA BH Hopealahteen Pighu Kikhe † iii. Tepi Refuevm
iie. Minni Starevm
ie. vPVA BH Jk3 SchH1 Koirakansan Milanos iei. Feniksen Jomppu †
iee. Scared Mixu
e. BH Hk2 SchH3 vPVA vAVA Gendarme's Lavanya ei. vGBR & vFIN & vBEL MVA vAVA vPVA vFIN KVA BH Jk3 Vk2 SchH1 White Horse's Faithful Factor eii. BH Zicupa Teknetium>
eie. BH Tuutulaulun Seri
ee. vPVA vKTV vFIN TVA vFIN KVA BH Hk3 Vk1 Gendarme's Coccinelle eei. vFIN KVA SchH3 Jk1 BH Nikke
eee. vPVA vFIN KVA Hk3 Ek3 SchH1 BH KG`s Badole

Laajempi Sukutaulu (tulossa)


u. Gendarme's Road Runner
n. Gendarme's Ruby Hunter

Ei jalostuskäytössä


NÄYTTELYT
Liitto Paikka Pvm Luokka Tuomari Tulokset
NLD VNL Hillfield 20.7.2010 NUO Silja ERI/2 PN3
EST VNL ESTW-10 13.9.2010 NUO Pöpö EH
FIN VNL Carrara 12.12.2010 NUO Juinttu ERI/2
GBR VNL Furonia 18.11.2011 AVO Daki ERI SA
SERTIT
Liitto 1. SERT 2. SERT 3. SERT Valio
- - - - ei
CACIBIT
1. CACIB 2. CACIB 3. CACIB Valio
-
- - ei

ARVOSTELUT
ei vielä arvosteluja

PALVELUSKOIRAKOKEET
Paikka Pvm Laji Luokka Tuomari Tulokset
High Wish 24.4.2009 PAKK - Kati HYVÄKSYTTY 96p. BH
Kisakeskus Urban 9.8.2009 PAHA ALO Mimmu 1-tulos 291p. Hk1
Beroep 10.8.2010 PAHA AVO Juliétte 2-tulos 256p. Hk2
vSPKL 30.11.2010 PAHA VOI Wolfie 1-tulos 271p. Hk3
Haovc 21.1.2011 PAHA VOI Wolfie 1-tulos 277p. Hk3
Avénless 14.11.2011 PAHA VOI Spunky 1-tulos 298p. Hk3 --> VALIO
Beroep 10.8.2010 IPO ALO Juliétte 1-tulos 295p. SchH1
Davinheim 13.1.2011 IPO AVO Reetta 1-tulos 298p. SchH2
Bordersky 8.1.2012 PAVI ALO Hobu 2-tulos 247p. Vk1
Liirun Laarun 15.1.2012 PAVI AVO Riika 1-tulos 270p. Vk2

PELASTUSKOIRAKOKEET
Paikka Pvm Laji/Luokka Tuomari Tulokset
Hapsottavan 14.11.2011 PESO Flea HYVÄKSYTTY 137p. RH-E
JäTe 25.1.2012 PEJÄ A Veera 203p. RH-F A

PAIMENNUS
Paikka Pvm Luokka Tuomari Tulokset
Visio 30.4.2009 PERUS Saskia HYVÄKSYTTY 46p.
White Trash Circus 24.10.2009 A1 Iivi 2. 77p. KUPI
Beroep 10.11.2010 A2 Juliétte 1. 90p. KUPI
Haovc 1.2.2011 A3 Wolfie 3. 92p. KUPI --> VALIO
TOTTELEVAISUUSKOKEET
Paikka Pvm Luokka Tuomari Tulokset
Lac Brule 2.5.2009 ALO Enppu 1-tulos 171p.
KAP 13.8.2010 ALO Iivi LKV 1-tulos 200p. --> AVO
Jailbreak 11.9.2010 AVO Mimmu 1-tulos 196p.
mabel'n the tommyknockers 18.9.2010 AVO Jerry 1-tulos 183p. --> VOI
Lac Quebec 20.5.2011 VOI Sekhmet 1-tulos 290p.
de Owelac 31.10.2011 VOI santtu 1-tulos 263p. --> EVL
AGILITY
Paikka Pvm Luokka Tuomari Tulokset
Royal Gris 24.9.2010 MAXI I Kirsi 2. KUMA
Vihernappi 17.10.2010 MAXI I Kaisa-neiti 2. KUMA
Hukkaportin 12.12.2010 MAXI I Narri 5. KUMA --> MAXI II
Beroep 20.1.2011 MAXI II Juliétte 1. vKUMA
Miltein 4.11.2011 MAXI II Natali 1. vKUMA
Weldenvarden 8.11.2011 MAXI II cantarel 3. KUMA --> MAXI III
VESIPELASTUS
Paikka Pvm Luokka Tuomari Tulokset
Koruton 20.12.2011 SOVE femm HYVÄKSYTTY


  • Kuvat: Kennel JOLiZi
  • Tekstit: Kuunsirppi

    Kuvat: Fable Arabians, Kennel Royal Coctail, Sharbelle Poodles, Mio
    Ulkoasu: Tintti
    Koodaus: Kuunsirppi