Image (c) kennel Chamirox

Koiriako tulit katsomaan? Kyllä? Hienoa! Olet saapunut aivan oikeaan paikkaan! Tarkemmin sanottuna olet tällä hetkellä Gendarme'sin kennelin kennelrakennuksessa. Suurin osa tästä laumasta on rodultaan saksanpaimenkoiria tai villakoiria, mutta löytyy täältä toki muunkin rotuisia otuksia, salukista noutajaan.

Tällä hetkellä koirien lukumäärä on hyvin suuri, mutta ketään ei ole unohdettu, vaan kaikki ovat iloisia ja aktiivisesti kisaavia harrastuskoiria. Uroksia voi kysellä jalostuskäytään hyväluonteisille, terveille nartuille jolla on myös enemmän tai vähemmän näyttöä myös kilpailupuolelta. Kyselyt vaikka vieraskirjaa.

Vielä koirien kisaamisesta pari sanaa: jokainen koira kisaa/on kisannut vähintään kahdessa lajissa, kisautus jossain lajissa lopetetaan sitten kun koira on saanut valionarvoon tarvittavat tulokset. Koska osa koirista on jo ainakin kahden eri lajin valio, nämä koirat eivät silloin välttämättä kisaa enää niin ahkerasti, ja pitävät ainakin pientä kisautustaukoa välillä. Myös eläkelaiset kisaavat silloin tällöin yksittäisissä kisoissa, mutta aika harvoin (näyttelyiden lisäksi). Osittain eläkkeellä olevat koirat kisaavat enää muutamassa lajissa valioksi asti ennen eläkkeelle jäämistä.

Koirien lukumäärä: 16u/28n eli yhteensä 44 koiraa. Eläkkeellä on 4 koiraa ja osittain eläkkeellä olevia koiria on 21.
  • 14 saksanpaimenkoiraa
  • 11 toyvillakoiraa
  • 4 dalmatiankoiraa
  • 3 siperianhuskya
  • 2 bordercollieta
  • 2 isovillakoiraa
  • 2 belgianpaimenkoira groenendaelia
  • 1 sileäkarvainen noutaja
  • 1 saluki
  • 1 belgianpaimenkoira malinois
  • 1 vehnäterrieri
  • 1 venäjänvinttikoira
  • 1 snautseri
  • AKTIIVISESTI KISAAVAT

    vFIN TVA vPVA RH-F B RH-FL A RH-W A vFIN KVA BH SchH3 Jk2 Hk2 sp-tokomestari09
    RW's Aamun Aikainen Kotka
    "Jedi"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: MAE, FB, AG, PE
    vjGRCW-09 vGRCW-09 vjUSAW-09 vjGERW-09 vPVA vFIN TVA RH-E RH-F B RH-FL A RH-T A vFIN KVA BH Hk3 Jk2 SchH2 Vk1
    Hukkaharjan Ovela Veto
    "Kettu"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: MAE, FB, PE, KTF
    Sieger-09 vFIN TVA vPVA RH-E RH-T A RH-F A RH-FL A BH Hk2 SchH2 Vk1
    Joomagnan All The Joy You've Ever Known
    "Yoda"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: PK, PE, AG
    BH Hk1 RH-F A
    Gendarme's Vacation in Hawaii
    "Halla"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: PK, PE, PA, AG, TOKO
    RH-E BH Hk1
    Gendarme's Citronnier
    "Nero"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: PK, PA, PE, TOKO, AG, KTF
    BH RH-E
    Joomagnan Feeling the Heat
    "Hiran"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: PK, PA, PE, TOKO, MAE
    vFBV BH Vk2 SchH2 RH-F A
    Seberkas Cahaya Bunga Yang Indah
    "Yandi"
    -saksanpaimenkoira n.
    -kisaa: PK, PE, PA TOKO, AG
    vPVA vFIN KVA BH Hk3 SchH2 Vk2 RH-F A
    Gendarme's Raspberry Beach
    "Beach"
    -saksanpaimenkoira n.
    -kisaa: PE, TOKO, VEPE, AG
    BH RH-E
    Gendarme's X Is Like a Number, You Know?
    "Junow"
    -saksanpaimenkoira n.
    -kisaa: PK, PA, PE, TOKO, AG
    BH RH-E
    Lilithia If the Moon Turns Green
    "Gelsy"
    -saksanpaimenkoira n.
    -kisaa: PK, PA, PE, TOKO, KTF
    vESTW-10 vKREW-09 vFINW-09 vFIN TVA vFIN KVA BH SchH3 Jk2 Vk2 RH-E RH-FL A RH-T A RH-F A
    Fuyu no Daiyamondo
    "Fuyu"
    -dalmatiankoira u.
    -kisaa: MAE, AG, MJ, PE
    vAVA RH-F A BH SchH3
    Gendarme's Usually Lost
    "Vito"
    -dalmatiankoira u.
    -kisaa: PK, PE, TOKO, MJ, VEPE
    RH-E RH-FL A RH-F A vFIN KVA BH Hk3 SchH1 Jk2 Vk1
    Daydremer's Morning Dew
    "Denna"
    -dalmatiankoira n.
    -kisaa: TOKO, AG, MJ, PE
    vSWEW-10 vFRAW-10 vAVA RH-FL A RH-F A vFIN KVA BH SchH3 Hk2 Jk1
    Gendarme's Shining Forever
    "Ziri"
    -dalmatiankoira n.
    -kisaa: TOKO, PE, MJ
    vKTV-H BH RH-F A
    Gendarme's What Is This Feeling?
    "Filli"
    -toyvillakoira u.
    -kisaa: MAE, AG, TOKO, PE
    vESTW-10 vKTV-H RH-E RH-F A BH
    Inflorescence's Dainty
    "Dida"
    -toyvillakoira n.
    -kisaa: MAE, AG, TOKO, PE
    vjSWEW-10 vjISLW-10 vSWEW-10 vKTV-F BH RH-F A
    White Cloud This Is Not The End
    "Enda"
    -toyvillakoira n.
    -kisaa: MAE, AG, TOKO, PE
    BH RH-E
    Horranve Give Me Five
    "Beata"
    -toyvillakoira n.
    -kisaa: AG, PE, MAE, FB, TOKO, KTF, KTH
    vAVA vKTV-F RH-W A RH-FL A RH-F B RH-T A vFIN KVA-NOU vFIN KVA BH Jk3 SchH2
    Fair Hill's Beherrschende Prinsesse
    "Becha"
    -sileäkarvainen noutaja n.
    -kisaa: MAE, TOKO, PE, MJ

    OSITTAIN ELÄKKEELLÄ

    vMEVA vPVA RH-TA RH-WA vFIN KVA BH Vk3 sp-tokomestari -08
    Gendarme's Davide
    "Chabo"
    -saksanpaimenkoira u.
    -kisaa: TOKO
    vAVA vPVA vKTV RH-E RH-F B RH-FL A RH-T B RH-W B vFIN KVA BH SchH3
    Trival Adriana
    "Arida"
    -bordercollie n.
    -kisaa: PE
    vjLTW-08 VVL KVA vKTV vFIN TVA RH-E RH-F B RH-FL B RH-W B BH
    Rekiyön Vihreä Liike
    "Wonja"
    -siperianhusky n.
    -kisaa: PE
    vESTW-10 vISLW-10 vGRCW-10 vFRAW-10 vGRCEW-09 jMV-07 vSWEW-08 vNW-08 vEUW-08 vLUXW-09 vKANS & vFIN & vDK & vLUX & vSWE & vN & vLT & vGER & vKRE & vAM & vFRA & vNLD &vISL & vEST MVA vAVA vKTV vFBV vFIN & vEST JVA BH
    Seitsemän Kääpiön Paniikki Puolukassa
    "Pansy"
    -vehnäterrieri n.
    -kisaa: MAE, MJ
    vFINW-09 vWW-09 vGERW-09 vEUW-08 vKANS vFIN & vKRE & vLT & vLUX & vN & vDK & vGER & vRUS & vEST MVA vFIN TVA vAVA vKTV RH-E RH-F B RH-FL B RH-T A BH
    Gendarme's Miksi Aina Minä?
    "Dani"
    -toyvillakoira u.
    -kisaa: MAE, PE
    vKREW-08 vFIN & vKRE MVA vAVA vPVA RH-TA RH-W A vFIN KVA BH Hk3 SchH2
    Joy Vision Upper Class Coyote
    "Kojootti"
    -belgianpaimenkoira malinois u.
    -kisaa: PE
    RH-TA vAVA vKTV vFBV BH
    Aamukahvin Cecilia
    "Zeta"
    -toyvillakoira n.
    -kisaa: PE
    vFIN & vDK & vKRE & vCA & vLUX & vGER MVA RH-T B RH-FL A RH-F B vAVA vKTV vFBV BH
    Illuusion Stjärnöga
    "Sachi"
    -toyvillakoira n.
    -kisaa: PE
    vFIN & vKRE & vLT & vAM & vGBR MVA vAVA vPVA RH-E RH-FL A RH-F A RH-T A vFIN KVA BH SchH3
    Gendarme's Bohemian Rhapsody
    "Brenda"
    -bordercollie n.
    -kisaa: PE
    vMEV-09 vKREW-08 vFBV vAVA vKTV vMEVA RH-FL A RH-F B RH-T A BH
    Gendarme's Jaivyn
    "Jay"
    -toyvillakoira u.
    -kisaa: PE
    vPVA vFIN TVA RH-FL B RH-F B vFIN KVA BH Hk3 SchH2 Jk2
    Agatha's Ruiz de la Prada
    "Roda"
    -saksanpaimenkoira n.
    -kisaa: AG, PE
    vjFRAW-11 vjKREW-09 vjAMW-09 vPVA RH-E RH-T A RH-F B RH-T B vFIN KVA BH Jk3 SchH2 Hk1
    Gendarme's Peut-être Elle Est Quelqu'un d'Autre
    "Carda"
    -saksanpaimenkoira n.
    -kisaa: PE, TOKO
    VOVP-10 vjUSAW-09 vPVA vKTV RH-W A RH-FL A RH-F A vFIN TVA vFIN KVA BH Jk3 SchH2 Hk1
    Terranois Exotic Artist
    "Zado"
    -belgianpaimenkoira groenendael u.
    -kisaa: VEPE, PE
    vKTV vFIN TVA RH-T A RH-F B RH-FL B vFIN KVA BH Hk3 Jk3 Vk2 SchH1
    Devonia Night Fever
    "Feran"
    -snautseri u.
    -kisaa: PE
    vISLW-10 vFINW-09 vFIN & vISL & vLTU MVA vMEV-09 vAVA vKTV-H BH RH-T A RH-FL A RH-F A
    Pikkupennun Sprite
    "Sara"
    -toyvillakoira n.
    -kisaa: MAE, TOKO, PE
    vMEV-09 vFIN & vGER & vISL MVA vMEVA vAVA vKTV vFIN TVA RH-E RH-W B RH-F B RH-FL A RH-T B BH
    Gendarme's Qadir
    "Deen"
    -toyvillakoira u.
    -kisaa: PE
    vAVA vFIN TVA RH-E RH-F B RH-FL B RH-T A RH-W B vFIN KVA BH Jk3 SchH2
    Gendarme's Caperucita Roja
    "Fresa"
    -isovillakoira n.
    -kisaa: MAE, PE
    vFIN TVA vAVA RH-T A RH-FL A RH-F A BH
    Harmaan Aaveen Lento Vedessä
    "Venla"
    -siperianhusky n.
    -kisaa: VA, MAE, PE
    vAVA vFIN TVA vKTV BH RH-E RH-F B RH-FL A
    Haltiapolun Draama Ennen Kaikkea
    "Deina"
    -siperianhusky n.
    -kisaa: VA, PE
    vFIN KVA-R vAVA RH-TA RH-WA vFBV BH
    Miplian's Black Sheep
    "Zaria"
    -venäjänvinttikoira n.
    -kisaa: MT, MAE, TOKO
    vESTW-10 vKREW-09 vAVA vFIN TVA vKTV-F vFIN KVA-R RH-E RH-F B RH-FL A BH
    Sawquen Lebrija
    "Leya"
    -saluki n.
    -kisaa: MT, MAE, PE

    ELÄKELÄISET

    vAVA vPVA vFIN KVA BH Jk3
    Gendarme's Dicembre
    "Senna"
    -saksanpaimenkoira n.
    PVV-08 vKANS & vFIN & vSWE & vFRA & vIT PMVA RH-TA RH-WA vMEVA vAVA vKTV BH
    Gendarme's Gosta Aiesha
    "Aida"
    -toyvillakoira n.
    vISLW-10 vAMW-09 vSWEW-08 vFINW-08 vWW-08 vNW-08 vLTW-08 vKREW-08 vFBV vKTV vKANS & vFIN & vDK & vCA & vKRE & vGBR & vLT & vN & vSWE & vAM & vEST & vISLV MVA RH-TA RH-WA vFIN TVA vFIN KVA BH Jk3 Vk1
    Gendarme's San Francisco
    "Sandra"
    -isovillakoira n.
    vAVA vFBV vPVA RH-E RH-TA RH-WA vFIN TVA vFIN KVA BH Jk3 SchH2
    WolfTame's Rush to the Scene
    "Ronja"
    -belgianpaimenkoira groenendael n.

    Kuvat: Fable Arabians, Kennel Royal Coctail, Sharbelle Poodles, Mio
    Ulkoasu: Tintti
    Koodaus: Kuunsirppi